Isäni Kari piti näyttelyitä Suomen vankiloissa teemalla “Kiveä kiven sisässä”, veistoksia oikeasta, väärästä ja vapaudesta. Pian hän huomasi, että konsepti toimi, ja itse asiassa kiven sisässä on myös valoa. Näyttelyt vietiin myös Tanskaan ja myöhemmin Norjaan.
Oslon kierroksen järjestin yksin. Se oli melko suoraviivaista: nostin luurin ja ehdotin vierailuja. Ovet avautuivat yllättävän helposti. Lastasimme pakettiauton ja lähdimme. Hyväksi havaittu kaava toimi. Rakensimme näyttelyt ja kohtasimme vankeja keskustellen veistoksista. Minun roolini oli kantaa veistoksia ja olla tulkki.
Oslossakin tapasimme satoja vankeja. Ja aika moni heistä halusi tulla keskustelemaan jälkeenpäin. Oli monta kohtaamista jotka tekivät vaikutuksen. Jaan nyt yhden niistä kohtaamisista. Joskus ei tarvita paljon sanoja vahvoihin kohtaamisiin.
Kerran tunsin käden olkapäälläni, käännyin ympäri ja näin vain punamustaa flanellia. Se oli vatsa. Katsoin ylös ja ylös. Lopulta löysin parrakkaan pään hyvin leveillä hartioilla. Mies kysyi voinko sanoa jotain isälleni. Huikkasin isän paikalle. “Voitko jotain kertoa isällesi? Tapoin miehen kirveellä. Nähtyäni tämän näyttelyn, tämä on ensimmäinen kerta kun aloin ajattelemaan tekoani: sen seurauksia, ja miten väärin se oli.” No, käänsin viestin isälleni.
Seurasi parin sekunnin hiljaisuus, joka tuntui tunneilta. Sitten isäni sanoi:”Sano sille, että hyvä”. Nielasin kerran, ja käänsin viestin. Mies vaikutti hyvin tyytyväiseltä vastauksesta. Tämän jälkeen, kättelimme lämpimästi, kiitimme toisiamme ja kaikille jäi hyvä fiilis.
Koko tarina Suomeksi
My father Kari held exhibitions in Finnish prisons with the theme “Stone within Stone,” sculptures about right, wrong, and freedom. Soon he noticed that the concept worked, and in fact there is also light inside the stone. The exhibitions were also taken to Denmark and later to Norway.
I organized the Oslo tour alone. It was quite straightforward: I picked up the phone and suggested visits. Doors opened surprisingly easily. We loaded the van and left. The proven formula worked. We built the exhibitions and met with prisoners discussing the sculptures. My role was to carry the sculptures and be the interpreter.
In Oslo too, we met hundreds of prisoners. And quite a few of them wanted to come talk afterwards. There were many encounters that made an impression. I’ll share one of those encounters now. Sometimes you don’t need many words for powerful encounters.
Once I felt a hand on my shoulder, I turned around and saw only red and black flannel. It was a stomach. I looked up and up. Finally I found a bearded head on very broad shoulders. The man asked if I could tell something to my father. I called my father over. “Can you tell something to your father? I killed a man with an axe. After seeing this exhibition, this is the first time I started thinking about my act: its consequences, and how wrong it was.” Well, I translated the message to my father.
There followed a couple of seconds of silence that felt like hours. Then my father said: “Tell him, good.” I swallowed once, and translated the message. The man seemed very satisfied with the response. After this, we shook hands warmly, thanked each other, and everyone was left with a good feeling.
The whole story In English